Siirry sisältöön

Ahmed III

Wikipediasta
Ahmed III
Kahden pyhän moskeijan suojelija
Osmanien valtakunnan sulttaani
Valtakausi 28. joulukuuta 1703 – 20. syyskuuta 1730
Edeltäjä Mustafa II
Seuraaja Mahmud I
Syntynyt 30. joulukuuta 1673
Hacıoğlu Pazarcık Dobritš, nyk. Bulgaria Osmanien valtakunta
Kuollut 1. heinäkuuta 1736 (62 vuotta)
Konstantinopoli, Osmanien valtakunta
Hautapaikka Turhan Sultanin mausoleumi, Uusi moskeija, Istanbul
Puoliso

Emetullah Banu Kadın
Emine Mihrişah Kadın
Rabia Şermi Kadın
Ayşe Mihri Behri Kadın

Hatem Kadın
Emine Musli Kadın
Rukiye Kadın
Fatma Hümaşah Kadın + ainakin 13 muuta vaimoa
Lapset

Lähes kuusikymmentä lasta:

Fatma Sultan
Ümmügülsüm Sultan
Hatice Sultan
Atike Sultan
Zeynep Sultan
Saliha Sultan
Ayşe Sultan
Şehzade Mehmed
Mustafa III
Abd-ul-Hamid I
Esma Sultan
Zübeyde Sultan
Suku Osmani
Isä Mehmed IV
Äiti Emetullah Rabia Gülnûş Sultan
Uskonto sunnalaisuus
Nimikirjoitus

Ahmed III, myös Aḥmad III [1] (30. joulukuuta 1673 Hacıoğlu Pazarcık Dobritš, nyk. Bulgaria – 1. heinäkuuta 1736 Topkapin palatsi, Konstantinopoli) oli Osmanien valtakunnan 23. sulttaani. Hän hallitsi valtakuntaa 27 vuoden ajan vuosina 1703–1730.[2]

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli sulttaani Mehmed IV:n[2] ja Emetullah Rabia Gülnûş Sultanin toiseksi vanhin poika. Hän syntyi isänsä metsästysretken aikana Bulgariassa ja oli ensimmäinen sulttaani sitten Suleiman I:n, joka syntyi maaseutuprovinssissa.

Sulttaani

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajanjaksoa vuonna 1718 solmitusta Passarowitzin rauhasta vuoteen 1730, jolloin Ahmed III luopui vallasta, kutsutaan nimellä "Tulppaanikausi" (turk. Lâle Devri). Tuona aikana Osmanien valtakuntaa hallitsi käytännössä hänen vävypoikansa suurvisiiri Nevşehirli Damat İbrahim pašša vaimonsa Hatice Sultanin kanssa.[3][4][1][2]

Valtaannousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmedin veli Mustafa II (s. 1664) hallitsi Osmanien valtakuntaa vuodesta 1695 joulukuuhun 1703, jolloin hän joutui eroamaan Edirnen tapauksena tunnetun janitsaarien kapinan seurauksena. Ahmed nousi hänen tilalleen. Mustafa, joka oli pyrkinyt palauttamaan kuningashuoneen vallan ja rajoittamaan janitsaarien valtaa, kuoli Topkapin palatsissa vuoden 1703 viimeisenä päivänä.[1][2]

Pian valtaannousunsa jälkeen Ahmed III aloitti toimet kuningashuoneen suojelemiseksi sotilaiden valtaa vastaan. Seuraavana vuonna joukko kapinan johtohenkilöitä erotettiin viroistaan sekä heitä myös teloitettiin. Jotkut heistä katosivat, joko salamurhan tai oman pakopäätöksen seurauksena. Janitsaarilaitoksen vallan rajoittamisen lisäksi Ahmed korvasi palatsin bostancı-vartioston 700 jäsentä devșirmestä värvätyillä miehillä.[1]

Sulttaani Ahmed III, taustalla näkymä Bosporinsalmelle ja Hagia Sofiaan. Jean-Baptiste Vanmourin maalaus.

Valtakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmed III:n haasteiksi muodostuivat kuningashuoneen vallan vakauttaminen ja sen suojeleminen valtakunnan sisäisiltä voimilta. Valtakautensa alkupuolella hänellä oli vaikeuksia löytää pätevää pääministeriä hallinnolliseksi avuksi. Ennen vuotta 1718 alkanutta tulppaanikautta ja Nevşehirli Damat İbrahim paššaa valtakunnan suurvisiirinä ehti toimia 11 miestä.[1]

Ahmed III ylläpiti hyviä suhteita Ranskaan epäilemättä Venäjän uhkaavan asenteen takia. Hänen veljensä Mustafa II:n kaudella Pietari Suuren hallitsema Venäjä oli onnistunut sotaretkillään, joiden tavoite oli saada alueita ja tukikohtia Krimin niemimaalta ja Asovanmeren rannoilta. Pietari haaveili myös muista Osmanien alueista sekä lämpimän veden satamasta Mustanmeren rannikolta.[5][2]

Ahmedin valtakauden vaikeimmaksi ulkopoliittiseksi ongelmaksi muodostui Ruotsin kuningas Kaarle XII, jolle hän myönsi turvapaikan Osmanien valtakunnan pohjoisimmasta osasta. Ruotsi oli hävinnyt Pultavan taistelun vuonna 1709 Venäjälle osana suurta Pohjan sotaa. Tappion jälkeen Kaarle oli paennut noin tuhatmiehisen saattojoukkonsa kanssa osmanien alueella sijainneeseen Benderiin, Moldovaan, jonne hän jäi asumaan velaksi lähes viiden vuoden ajaksi. Vuonna 1710 Kaarle löysi liittolaisen osmanien vasalli Devlet II Giraysta ja suostutteli Ahmed III:n julistamaan sodan Venäjälle.[6] Ahmed julisti sodan Venäjälle vuonna 1710 ja oli lähempänä maan vallan murtamista kuin kukaan muu Turkin hallitsija. Hänen suurvisiirinsä Baltacı Mehmet pašša piiritti Pietarin Suuren armeijan Prut-joen lähellä heinäkuussa 1711, ja Venäjän oli suostuttava palauttamaan Azovin kaupunki, tuhoamaan Azovin linnoitukset ja pidättäytymään puuttumisesta Puola-Liettuan tai kasakkojen asioihin. Osmanien tyytymättömyys näiden ehtojen lievemmäksi tekemiseen melkein johti sodan uusimiseen vuoden 1712 lopulla.[2]

Voittoon päättyneen Venäjän–Turkin sodan ansiosta Ahmed III oli johdattanut Osmanien valtakunnan lähemmäksi pitkäaikaisen vastustajansa alistamista kuin kukaan Osmanien valtakunnan sulttaani koskaan, mutta hänen suurvisiirinsä ja pitkäaikaisen ystävänsä Baltacı Mehmet paššan asettamat Prutin rauhanehdot olivat venäläisille verrattain lempeitä. Alun perin Istanbulissa iloittiin voitosta, mutta pian sotaa kannattaneet syyttivät suurvisiirin ottaneen lahjuksia ja tyytyneen tämän vuoksi lieviin rauhanehtoihin. Juonittelun ansiosta Ahmed III kääntyi epäilemään Baltacı Mehmetiä ja erotti hänet heti kun sotaretkeltä palaava armeija oli ehtinyt Edirneen. Tämän jälkeen Kaarle XII yritti saada Ahmedin julistamaan uuden sodan ja näin kävikin, mutta viimein juonitteluun kyllästynyt sulttaani lopetti sodan ennen kuin sotatoimia päästiin edes aloittamaan ja sen sijaan asetti Kaarle XII:n ja muita sotaa kannattaneita arestiin. Kaarlen vangitseminen jäi historiaan Benderin kalabaliikkina tunnettuna välikohtauksena.[6][2]

Sulttaani Ahmed III vastaanottaa Ranskan suurlähettiläs, varakreivi Jean-Baptiste Louis Picon d'Andrezelin Topkapın palatsissa, Jean-Baptiste van Mour 1724.

Rauha Venäjän kanssa vakiintui ja pienen viivyttelyn jälkeen Pietari Suuri alkoi noudattaa sodan päättäneen Prutin rauhan ehtoja. Ahmed III oli nimittänyt tällä välin uudeksi suurvisiiriksi vävynsä, kenraali Silahdar Damat Ali paššan, joka joudutti rauhanprosessia. Ali Paššan suunnitelmana oli palauttaa Karlowitzin rauhassa vuonna 1699 Venetsian tasavallalle menetettyjä alueita. Uusi sota Venetsiaa vastaan julistettiin vuonna 1714 ja se oli alkuun menestyksekäs kenraali Ali paššan johdolla. Vuonna 1715 Ahmed johti Morean (Peloponnesos) valtausta venetsialaisilta, mutta Itävallan puuttuessa asiaan osmanit kärsivät takaiskuja ja menettivät Belgradin vuonna 1717. Venetsia tasavallan pelasti vain Itävallan arkkiherttuakunnan väliintulo, joka synnytti uuden Itävallan-Turkin sodan. Kenraali Silahdar Damat Ali pašša kaatui Petrovaradinin taistelussa elokuussa 1716. Osmanien valtakunta allekirjoitti Passarowitzin rauhan, joka päätti molemmat sodat heinäkuussa 1718. Sen nojalla osmanit säilyttivät venetsialaisilta valloittamansa alueet, mutta luovuttivat Unkarin ja osan Serbiasta Itävallalle.[2]

Tulppaanikausi (Lâle Devri)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Topkapin palatsin sisäänkäynnin eteen rakennettu Ahmed III:n vesikaivo on klassinen esimerkki Tulppaanikauden arkkitehtuurista.
Ahmed III:n kirjasto vuodelta 1719 Topkapin palatsissa.

Passarowitzin rauhaa seurasi 13 vuotta kestänyt ajanjakso, jonka aikana Ahmed piti hallinnollisen ja poliittisen valtansa vain nimellisesti itsellään samalla kun hän siirsi päätöksenteon lähes täysin virkamiehille. Ahmed III oli pohjimmiltaan hyvin sovinnollinen ja rauhaa rakastava luonne. Hän oli oppinut mies, joka harrasti kalligrafiaa ja runojen kirjoittamista. Hän oli tosin myös hedonisti, jolla oli taipumusta ahneuteen ja kullanhimoon.[1] Hän vastusti sotimista myös sen vuoksi, että siitä koitui kovasti kuluja. Ahmed luovutti korkeimman hallinnon käytännössä tyttärensä aviomiehelle suurvisiiri Nevşehirli Damat İbrahim paššalle. Ibrahim Pašša oli sulttaanin tavoin koulutettu ja rauhaa rakastava mies, joka arvosti tieteitä, taiteita ja kulttuuria.[4][2] Hän rakennutti vuonna 1719 valmistuneen nimeään kantavan Ahmed III:n kirjaston Topkapin palatsiin, jossa säilytettiin hänen arvokkaita käsikirjoituskokoelmiaan.[7]

Näiden kahden johtajan myötävaikutuksella alkoi tulppaanikaudeksi kutsuttu ajanjakso, joka tunnetaan poikkeuksellisen rauhanomaisena ja värikkäänä taiteiden ja kulttuurin aikana Osmanien valtakunnassa.[4][2] Sotaa käytiin ainoastaan idässä Safavidien Persiaa vastaan 1720-luvulla.[1]

Vaikka aikaa arvostetaan sen rauhanomaisuudesta ja arkkitehtuurisista saavutuksista tulppaanikaudella oli myös varjopuolensa, sillä Ahmed III kulutti merkittävästi valtion kassaa kun hän hemmotteli itseään ja merkittävimpiä upseereitaan. Vuonna 1724 Turkki ja Venäjä sopivat jakavansa suuren osan Persiasta keskenään. Persialaiset kuitenkin ajoivat turkkilaiset pois maasta vuosina 1729–1730, ja tieto tästä tappiosta laukaisi Turkissa Patrona Halilin johtaman kansannousun, jonka seurauksena Ahmed III syrjäytettiin.[2]

Seitsemäntoista janitsaaria liittyi Patrona Halilin johtamaan kapinaan 20. syyskuuta 1730, joka kansalaisten ja muiden sotilaiden tukemana paisui niin suureksi, että sulttaanin oli luovuttava kruunusta. Ahmed luovutti vapaaehtoisesti vallan veljenpojalleen Mahmud I:lle ja osoitti uskollisuutta hänelle. Tämän jälkeen hän vetäytyi kotiarestiin kafesiin eli Topkapın palatsin haaremin eristettyyn kruununprinssin huoneistoon kahdeksan poikansa kanssa, jossa Mahmud I oli aikaisemmin asunut, ja kuoli kuusi vuotta myöhemmin 62-vuotiaana heinäkuussa 1736.[1][2][8]

Vaimot ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahmed III valtaistuimellaan, vasemmalla nuori kruununprinssi, Abdulcelil Levnin miniatyyrimaalaus 1700-luvulta.

Ahmed III:lla oli ainakin 21 vaimoa:

  • Emetullah Banu Kadın (k. 1740), baş kadın eli päävaimo ja sulttaanin ensimmäinen jalkavaimo sekä Fatma Sultanin, Ahmedin esikoisen ja lempityttären äiti. Ahmedin lempivaimo; sulttaani omisti hänelle moskeijan, koulun ja suihkulähteen.
  • Emine Mihrişah Kadın (k. 1732), neljän pojan äiti – heidän joukossaan Mustafa III, kuoli ennen poikansa valtaannousua eikä siten koskaan toiminut Valide Sultanina (sulttaanin äitinä). Hänen poikansa rakennutti hänen kunniakseen Ayazman moskeijan Üsküdariin.
  • Rabia Şermi Kadın (k. 1732), sulttaani Abd-ül-Hamid I:n äiti, kuoli ennen poikansa valtaannousua eikä siten koskaan toiminut Valide Sultanina. Vuonna 1728 hänelle omistettiin suihkulähde Üsküdarissa. Hänen poikansa rakennutti hänen kunniakseen Beylerbeyin moskeijan.
  • Ayşe Mihri Behri Kadın, ennen sulttaanin vaimoksi tuloaan toimi haaremin rahastonhoitajana.
  • Hatem Kadın (k. 1772), kaksostyttöjen äiti.
  • Emine Musli Kadın (k. 1750). Tunnettiin myös nimillä Muslıhe Kadın, Muslu Kadın tai Musalli Kadın.
  • Rukiye Kadın (k. 1738 jälkeen). Tyttären ja pojan äiti; hän rakennutti suihkulähteen Yeni Camin eli Uuden moskeijan lähelle.
  • Fatma Hümaşah Kadın (k. 1732).
  • Gülneş Kadın. Tunnettiin myös nimellä Gülnuş Kadın (k. 1730 jälkeen). Mainitaan asiakirjassa, jossa luetellaan Ahmed III:n syrjäyttämisen jälkeen Vanhaan palatsiin (Eski Saray) karkotetut jalkavaimot, joilta oli otettu pois heidän korunsa.
  • Hürrem Kadın (k. 1730 jälkeen). Mainitaan asiakirjassa, jossa luetellaan Ahmed III:n syrjäyttämisen jälkeen Vanhaan palatsiin (Eski Saray) karkotetut jalkavaimot, joilta oli otettu pois heidän korunsa.
  • Meyli Kadın (k. 1730 jälkeen). Mainitaan asiakirjassa, jossa luetellaan Ahmed III:n syrjäyttämisen jälkeen Vanhaan palatsiin (Eski Saray) karkotetut jalkavaimot, joilta oli otettu pois heidän korunsa.
  • Hatice Kadın (k. 1722).
  • Nazife Kadın (k. 1730 jälkeen). Mainitaan asiakirjassa, jossa luetellaan Ahmed III:n syrjäyttämisen jälkeen Vanhaan palatsiin (Eski Saray) karkotetut jalkavaimot, joilta oli otettu pois heidän korunsa.
  • Nejat Kadın (k. 1730 jälkeen). Mainitaan asiakirjassa, jossa luetellaan Ahmed III:n syrjäyttämisen jälkeen Vanhaan palatsiin (Eski Saray) karkotetut jalkavaimot, joilta oli otettu pois heidän korunsa.
  • Sadık Kadın. Tunnettiin myös nimellä Sadıka Kadın (k. 1730 jälkeen). Mainitaan asiakirjassa, jossa luetellaan Ahmed III:n syrjäyttämisen jälkeen Vanhaan palatsiin (Eski Saray) karkotetut jalkavaimot, joilta oli otettu pois heidän korunsa.
  • Hüsnüşah Kadın (k. 1733).
  • Şahin Kadın (k. 1732).
  • Ümmügülsüm Kadın (k. 1768), vuonna 1757 kuolleen tyttären äiti.
  • Hanife Kadın (k. 1750), tyttären äiti.
  • Şayeste Hanım, baş-ikbal (k. 1722).

Ahmed III:lla oli ainakin 57 lasta, vuosina 1702–1718 syntyi 12 poikaa, jotka elivät vain korkeintaan parivuotiaiksi. Vuosina 1706–1730 syntyneistä tyttäristä kuoli 26 jo lapsina.

Aikuiseksi asti elivät:

  • Fatma Sultan (1704–1733), äiti Emetullah Kadın, isänsä lempitytär; avioitui kahdesti, ja hänellä oli kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Hän ja hänen toinen aviomiehensä käyttivät todellista valtaa tulppaanikaudella. Hän menetti asemansa Patrona Halil -kapinan jälkeen, ja hänet määrättiin kotiarestiin Çırağanin palatsiin, jossa hän kuoli kolme vuotta myöhemmin.
  • Ümmügülsüm Sultan (1708–1732). Lapsena kuolleen Zeynep Sultanin kaksoissisar; avioitui kerran, ja hänellä oli neljä poikaa ja tytär.
  • Hatice Sultan (1710–1738), äiti Rukiye Kadın; avioitui kahdesti, ja hänellä oli poika.
  • Atike Sultan (1712–1737), avioitui kerran, ja hänellä oli poika.
  • Zeynep Asima Sultan (1714–1774); kahdesti naimisissa, ja hänellä oli poika.
  • Saliha Sultan (1715–1778), äiti Hatem Kadın. Lapsena kuolleen Şehzade Selimin kaksoissisar; viidesti naimisissa, ja hänellä oli poika ja neljä tytärtä.
  • Ayşe Sultan (1715–1775), äiti Musli Kadın. Tunnettiin nimellä Küçük Ayşe (”nuorempi Ayşe”) erotuksena serkustaan, Mustafa II:n tyttärestä Ayşesta (”vanhempi Ayşe”). Naimisissa kolmesti, ja hänellä oli yksi tytär.
  • Mustafa III
  • Abd-ul-Hamid I
  • Nazife Sultan (1723 / 1725 – ennen vuotta 1730 tai 1764), ei koskaan avioitunut; syynä todennäköisesti krooninen sairaus tai fyysiset ja/tai psyykkiset ongelmat. Eli koko elämänsä eristyksissä Vanhassa palatsissa.
  • Esma Sultan (1726–1778), äiti Hanife Kadın tai Zeyneb Kadın. Tunnettiin lisänimellä Büyük Esma (”vanhempi Esma”) erotuksena veljentyttärestään, Abdülhamid I:n tyttärestä Esma Sultanista (nuorempi Esma). Naimisissa kolmesti, ja hänellä oli tytär.
  • Zübeyde Sultan (1728–1756), äiti Musli Kadın. Naimisissa kahdesti.

Pojat, jotka viettivät koko elämänsä kotiarestissa kafesissa eli Topkapin palatsin haaremin eristetyssä kruununprinssin huoneistossa:

  • Şehzade Süleyman (1710–1732), äiti Mihrişah Kadın; kuoli kafesissa oltuaan vangittuna kaksi vuotta.
  • Şehzade Mehmed (1717–1756), äiti Rukiye Kadın, kuoli kafesissa oltuaan vangittuna kaksikymmentäkuusi vuotta.
  • Şehzade Bayezid (1718–1771), äiti Mihrişah Kadın, kuoli kafesissa oltuaan vangittuna neljäkymmentäyksi vuotta.
  • Şehzade Numan (1723–1764), kuoli kafesissa oltuaan vangittuna kolmekymmentäneljä vuotta.
  • Şehzade Seyfeddin (1728–1732), äiti Mihrişah Kadın; kuoli kafesissa oltuaan vangittuna kaksi vuotta.
  • Şehzade Mahmud (1730–1756), kuoli kafesissa oltuaan vangittuna kaksikymmentäkuusi vuotta.

Ahmed III:n hallinnon jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muotokuva sulttaani Ahmed III:sta (1703–1730) ja kahdesta palvelijasta; vasemmalla näkyy palatsi. Teos kuuluu turkkilaisaiheisten maalausten sarjaan, jonka lähettiläs Cornelis Calkoen toi Turkista Alankomaihin ja jonka hänen veljenpoikansa Nicolaas lahjoitti testamentissaan vuonna 1817 Amsterdamin Levantin kaupan hallitukselle. Jean-Baptiste Vanmour.

Ahmed III:n 27 vuotta kestänyt hallinto ei ollut epäonnistunut huolimatta sodista Venäjää ja Itävallan arkkiherttuakuntaa vastaan. Hänen ansiostaan osmanit saivat valloitettua osan Persiaa, hän onnistui tasapainottamaan Balkanin tilanteen ja sai Venäjän palauttamaan osmaneille Azovin ja Morean. Hän jätti Osmanien valtakunnan talouden kukoistavaan tilaan ja oli taiteiden suosija ja hänen aikanaan Istanbuliin perustettiin vuonna 1727 kirjapaino, missä alettiin painaa tekstejä arabian ja turkin kielellä.[3]

Fiktiossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmed III on yksi kuudesta muukalaisesta, jotka päähenkilö tapaa venetsialaisessa majatalossa Voltairen kuuluisassa satiirissa Candide. Muukalaiset käyvät keskustelua palvelijoidensa kanssa, joka saa Candiden epäilemään, että kyseessä on pila. Muukalaiset osoittautuvatkin kuninkaallisiksi, kun Ahmed III alkaa puhumaan:[9]

»Minä en ole ilveilijä, nimeni on Ahmed III. Olen ollut useita vuosia suursulttaanina syöstyäni veljeni valtaistuimelta. Minut kukisti veljenpoikani, ja vesiirini mestattiin. Vietän loppuikääni vanhassa seraljissa; veljenpoikani, suursulttaani Mahmud, sallii minun lähteä toisinaan terveyteni takia matkalle, ja minä olen tullut Venetsiaan viettämään karnevaalia.»
(Suomennos J. A. Hollo.[9])

On todennäköistä, ettei Ahmed III saanut todellisuudessa tehdä tällaisia matkoja, mutta kohtaus Voltairen kirjassa inspiroi turkkilaisen nykykirjailijan Nedim Gürselin kirjoittamaan kirjan Le voyage de Candide à Istanbul (2001) Candiden matkasta Istanbuliin.[10]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 Encyclopaedia of Islam I, s. 268–271
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Ahmed III | Reign, Grand Vizier, Patronage | Britannica www.britannica.com. 27.6.2026. Viitattu 10.7.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 Stoneman, s. 156
  4. 1 2 3 Encyclopaedia of Islam V, s. 641–644
  5. ↑ Aksan s. 81–97
  6. 1 2 Aksan s. 87–98
  7. ↑ The Library Of Ahmed III: Topkapi's Exquisite Knowledge topkapipalace.com.tr. 25.8.2025. Viitattu 10.7.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Topkapi Palace: Topkapi Palace - Heart of the Ottoman Empire topkapipalace.org. Viitattu 16.7.2026. (englanniksi)
  9. 1 2 Voltaire (suom. J.A. Hollo: Candide, s. 117. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1967.
  10. ↑ Keith Hitchkins, Univ. of Illinois: Nedim Gursel. Le voyage de Candide a Istanbul. The Free Library by Farlex. Viitattu 29.1.2015

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Mustafa II		 Osmanien sulttaani Seuraaja:
Mahmud I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ahmed_III&oldid=24126499”